Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto3329.05.20133

5864-2013 (010)

Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman hyväksyminen

Tiivistelmä: -

Kasosvpj § 33

 

Tulosaluejohtaja Maija-Liisa Rantanen:

 

Varhaiskasvatusta ohjaava lainsäädäntö

 

Lasten päivähoitopalveluiden järjestämistä säätelee lukuisa joukko eri lakeja ja asetuksia, joista kaikkein keskeisimmät ovat: Laki lasten päivähoidosta (1973/36) ja asetus lasten päivähoidosta (1973/239).

 

Laki ja asetus lasten päivähoidosta. Päivähoitolaki, jota ollaan parhaillaan uudistamassa, säätelee tällä hetkellä muun muassa päivähoidon järjestämistä, toimintamuotoja, tavoitteita, päivähoitoruokailua ja -ympäristöä ja erityistä tukea tarvitsevan lapsen kuntoutussuunnitelman laatimista. Laissa säädellään myös päivähoidon hallintoa koskien esimerkiksi kunnan velvollisuudesta järjestää päivähoitoa siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää sekä päivähoitopalvelujen saamisesta lapsen äidinkielellä (suomi, ruotsi, saame). Asetus lasten päivähoidosta puolestaan sisältää säädöksiä esimerkiksi päivähoitopaikan hakemiseen liittyen, päivähoidon osa- tai kokopäiväisyydestä, hoito- ja kasvatustehtävissä toimivien henkilöiden määrästä suhteessa muuhun henkilökuntaan ja hoito- ja kasvatustehtävissä toimivien henkilöiden suhteesta lapsien määrään, perhepäiväkodissa hoidettavien lasten määrästä sekä päivähoitopaikan tarkastamisesta.

 

 

Muu valtakunnallinen ohjaus

 

Lainsäädännön kautta tapahtuvan ns. normiohjauksen lisäksi varhaiskasvatusta ohjataan valtakunnallisesti mm. informaatio-ohjauksen keinoin. Erona edelliseen informaatio-ohjauksessa on se, että kuntien omassa harkinnassa on toimiako ohjauksen sisältämien suositusten suuntaisesti vai ei. llaisia informaatio-ohjauksen keskeisiä asiakirjoja ovat varhaiskasvatuksen valtakunnalliset linjaukset ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen mukaan 98 % kunnista on laatinut itselleen kunnallisen tai yksikkökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman, josta voidaan päätellä, että informaatio-ohjauskin voi onnistuessaan toimia erittäin tehokkaana valtiollisen ohjauksen keinona.

 

Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset linjaukset (2002). Linjausten valmistelu tapahtui Stakesin

ja sosiaali- ja terveysministeriön sekä eri sidosryhmien yhteistyönä. Varhaiskasvatuksen linjauksiin on koottu varhaiskasvatuksen keskeiset periaatteet sekä kehittämisen painopisteet. Linjaukset ovat luoneet perustan varhaiskasvatussuunnitelman perusteille, joka ohjaa sisällön ja laadun toteuttamista valtakunnallisesti. Linjausten tavoitteena on edistää varhaiskasvatuksen sisällön ja laadun kehittämistä ja yhtenäistä toteuttamista koko maassa sekä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen muodostumista yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2003, toinen tarkistettu painos 2005). Stakesin julkaiseman

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteena on ollut ohjata varhaiskasvatuksen sisällöllistä

kehittämistä koko maassa ja luoda osaltaan edellytyksiä laadun kehittämiselle yhdenmukaistamalla

toiminnan järjestämisen perusteita. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti kuntakohtaisesti laadittavat varhaiskasvatussuunnitelmat ovat kunnissa varhaiskasvatuksen ohjauksen väline ja ne toimivat sisällöllisenä perustana laadun arvioinnille ja kehittämiselle. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa ja kuntakohtaisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa kuvataan käsitys hyvästä ja laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja sen toteuttamisesta kunnassa.

 

 

Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma

 

Ensimmäisen kerran Turussa aloitettiin kuntakohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman työstäminen laajassa yhteistyössä varhaiskasvatuksen eri toimijoiden ja sidosryhmien kesken syksyllä 2004. Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma hyväksyttiin Sosiaalilautakunnassa 1.3.2006 dn:o 2623-2006 (421, 011). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ja Turun kuntakohtaisten osioiden pohjalta päivähoitoyksiköt laativat omat yksikkökohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmansa. Varhaiskasvatussuunnitelmaan kaivattiin päivitystä jo varsin pian valmistumisensa jälkeen. Päivityksen aloittaminen siirtyi kuitenkin vuoden 2011 syksyyn varhaiskasvatukseen liittyvien tekijöiden sekä hallintomuutosten vuoksi.

 

Varhaiskasvatussuunnitelman päivitysprosessi toteutettiin virkamiestyönä pienryhmissä. Ohjausryhmänä on toiminut Varhaiskasvatuksen kehittämistyöryhmä. Työskentelyn edetessä suunnitelmatyötä on esitelty johtotiimille. Päivitykseen liittyvä materiaali on ollut kaikille työntekijöille nähtävillä ja kommentoitavissa koko prosessin etenemisen ajan. Varhaiskasvatussuunnitelman päivityksessä on hyödynnetty myös vuosina 2009–2010 henkilöstölle järjestettyä oppisopimuskoulutusta ja koulutuksessa tehtyjä lopputöitä. Arkitoimintapedagogiikan oppisopimuskoulutuksessa (2011–2012) koulutukseen osallistuneet ovat olleet mukana tekemässä osiota, jossa kuvataan varhaiskasvatuksen sisältöalueiden näkyminen käytännössä. Koulutukseen osallistujien lisäksi esimiehet ja toimistohenkilöstö ovat miettineet kyseisiä asioita.

 

Strateginen palvelusopimus korostaa asiakkaan osallisuuden vahvistamista. Tätä on pyritty huomioimaan myös varhaiskasvatussuunnitelman päivityksen alkuvaiheessa huoltajille suunnatun vasu-kyselyn myötä. Henkilöstölle tehtiin samaan aikaan kysely, ja varhaiskasvatuksen kehittämistyöryhmän jäsenet ovat kartoittaneet päivitykseen liittyviä seikkoja omilla alueillaan. Prosessin loppuvaiheessa, maaliskuussa 2013, luonnos varhaiskasvatussuunnitelmasta oli avoimesti kommentoitavissa Turun kaupungin kotisivuilla.

 

Uusi kuntakohtainen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaa ja linjaa varhaiskasvatuksen toiminnan sisältöä ja laatua ja konkretisoituu varhaiskasvatuksen arjessa yksikkö-, ryhmä- ja lapsikohtaisten suunnitelmien kautta.

 

Varhaiskasvatuksen sisällöllistä arviointia, kehittämistä ja seurantaa tapahtuu jatkuvasti eri tasoilla. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa arvioidaan vuosittain kasvatuskeskusteluissa huoltajien kanssa. Ryhmien varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumista arvioidaan niin ikään vuosittain. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kehittämistyöryhmä arvioi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteutumista aina kesäkuussa järjestettävillä arviointi- ja kehittämispäivillä. Laatuprosessi ja –kriteerit on laadittu varhaiskasvatussuunnitelman pohjalta, joten laatuprosessi itsessään pitää sisällään arvioinnin eri osa-alueet. Tätä varhaiskasvatussuunnitelmaa kokonaisuudessaan arvioidaan ja päivitetään syksyllä 2014.

 

Liite 1                                  Turun varhaiskasvatussuunnitelma

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman Turun kaupungin varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaavaksi asiakirjaksi ja päättää, että suunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2013.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päivähoidon tarkastaja Ulla Soukainen oli asiantuntijana paikalla.


Liitteet:

Kasosvpj § 33
Liite 1:Turun varhaiskasvatussuunnitelma