Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta14811.12.20195

14118-2019 (10 03 02)

Wäinö Aaltosen koulun uudisrakennuksen tarveselvitys

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 148

Toimialajohtaja Timo Jalonen 2.12.2019:

 

Wäinö Aaltosen kouluun kuuluvan Ylikylän rakennuksen käytöstä luovuttiin sisäilmasyistä maaliskuussa 2017. Kyseisen rakennuksen osalta on vuokrasopimus sivistystoimen kanssa irtisanottu. Ylikylän rakennuksessa oli aiemmin sekä koulu- että kirjastotoimintaa. Koulutoiminta siirrettiin Wäinö Aaltosen koulun muihin tiloihin sekä pihaan sijoitettuihin väliaikaisiin parakkirakennuksiin. Parakkirakennukset eivät voi olla pysyvä ratkaisu, vaan kaikkien näiden toimintojen tilatarve tulisi ratkaista pysyvällä tavalla.

 

Kirjasto muutti Syvälahden monitoimitaloon 2018, ja sen jälkeen Ylikylän rakennus on jäänyt tyhjäksi. Tämä houkuttelee ilkivallantekijöitä etenkin viikonloppuisin. Rakennus tulisi purkaa ja tilalle toteuttaa edullista koulutilaa, joka olisi tilojen käytön suhteen joustavaa.

 

Wäinö Aaltosen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta 1. lk:n oppilaille toimii nykytilanteessa liikuntahallin yläparvella, jossa on 60 lasta. Tilat eivät sovellu laadukkaan ja monipuolisen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttamiseen. Tämän lisäksi Hirvensalon seurakunnan tiloissa sijaitsee iltapäivätoiminta 2. lk:n oppilaille, jossa on 30 lasta. Nykytilanteessa 2. lk:n lapset joutuvat päivittäin koulupäivän päätyttyä siirtymään seurakunnan tilaan. Tahtotilana on saada sijoitettua kaikki iltapäivätoiminnan ryhmät koulun tiloihin ja saada nykyinen koulussa sijaitseva ryhmä pois liikuntasalin parvelta.

 

Lisäksi tässä hankkeessa tulisi huomioida myös alueen avoin päivähoito, joka toimii tällä hetkellä Lautturinkadun päiväkodin yhteydessä. Päiväkodin toiminta on verkkoselvitykseen perustuen suunniteltu lakkautettavan, jolloin avoin päivähoito tulisi sijoittaa muualle.

 

Liite 1                                  Tarveselvitys

Tässä tarveselvityksessä esitellään tarpeet ja niiden ratkaisumahdollisuus Wäinö Aaltosen koulun tontilla.

 

Esityksenä on, että käytöstä poistunut Ylikylän kirjasto- ja koulurakennus ja sitä seuranneet parakkitilat korvataan uudisrakennuksella. Uudisrakennus toteutettaisiin nykyisen Ylikylä-rakennuksen paikalle. Aiemman selvityksen perusteella nykyistä rakennusta ei kannata korjata.

 

Uudisrakennus voisi olla melko yksinkertainen: edullista tilaa, joka olisi tilojen käytön suhteen joustavaa. Tiloihin tarvitaan riittävästi opetustilaa, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä esiopetuksen tilat, avoimen päivähoidon tilat, aulatilat, henkilöstön tilat sekä terveydenhoidon tilat. Kouluterveydenhuoltoa lukuun ottamatta tilat ovat pelkästään sivistystoimialan käytössä.

 

Tilaohjelman esittämä tilatarve on seuraava:

 

-

opetustilat 330 m2

-

esiopetuksen tilat 268 m2

-

aamu- ja iltapäivätoiminta 140 m2

-

avoin varhaiskasvatusryhmätila 70 m2

-

kouluterveydenhuolto & oppilashuolto 55 m2

-

 

yhteiskäyttötila, yhteiset henkilökunnan tilat, wc:t, varastot ja siivoustilat 161 m2

-

kokonais-hym2 1 395 (sis. eteiset sekä tekniset & liikenne tilat).

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä tarveselvityksen ja sitoutua osaltaan hankesuunnitelman laatimiseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvTilapalvelukeskus
tpvJalonen Timo
tiedJuselius Minna


Liitteet:

Kasopelk § 148
Liite 1:Tarveselvitys