KIRJE Kasvatus- ja opetuslautakunnalle         30.1.2019

 

YLI-MAARIAN YPSILONIN PERUSOPETUKSEN TUKITOIMIEN TARPEELLISUUDESTA

 

Asia:

Toivomme, että tukitoimet esim. pienryhmien muodossa, erityistä tukea tarvitseville oppilaille, kuuluisivat uuden Yli-Maarian koulun palveluihin.

 

Taustaa:

Vuosia olemme tämän asuinalueen asukkaina odottaneet uutta koulua ja iloinneet kun se vihdoin on valmis. Samalla saamme huolestuneina todeta, että uutta kouluamme ei olekaan rakennettu ajatellen kaikkia tarpeita ja lakisääteisiä oikeuksia koskien lastemme perusopetusta.

 

Oppilasmäärältään koulu on niin suuri otanta eri alueen peruskouluikäisiä lapsia, että on täysi mahdottomuus siirtää jokaista erityistukea tai pienryhmämuotoista opiskelua tarvitsevaa oppilasta lähikouluihin. Lain mukaan meillä jokaisella on oikeus saada lapsillemme opiskelupaikka mahdollisimman lyhyiden ja turvallisten kulkuyhteyksien päästä. Ja siihen kouluun on oikeus jokaisen saada tarvitsemaansa tukea.

 

Suunnitelmissa ei ole lainkaan tulevaisuutta ajatellen huomioitu oppilasryhmien suurien kokojen aiheuttamaa opettajien työmäärää eikä oppilaitten oikeuksia. Me vanhemmat vaadimme tähän asiaan muutosta nyt ennen kuin ongelmat kasaantuvat ja koulun henkilökuntaa myöten kaikki uupuvat ja tilanne muuttuu toivottomaksi.

 

Lisäksi tietoomme on tullut, että esimerkiksi Rieskalähteen koulun pienryhmätoimintaa ollaan supistamassa rajusti ellei jopa alas ajamassa kokonaan. Tällainen kehitys on todella huolestuttavaa ottaen huomioon kaikki nykypäivän ongelmat ja haasteet. Kaikista säästötoimenpiteistä aiheutuu kustannuksia jatkossa sitten joka tapauksessa kaupungille kun sosiaalitoimi kuormittuu ihmisistä jotka eivät kasvaessaan ja peruskoulua käydessään saaneet tarvittavia aputoimia ja jäivät pisarana meressä huomaamatta heitteille elämänsä tärkeänä ajanjaksona.

 

Olemme olleet asiasta yhteydessä koulun rehtoriin Marianne Ulfstedtiin. Rehtorin mukaan Yli-Maarian kouluun ei perusteta alueellisia pienryhmiä.

 

Perustelut:

6 §

 

Oppilaan koulupaikan määräytyminen

 

Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen MAHDOLLISIMMAN TURVALLISIA JA LYHYITÅ.

 

-Eli oikeus saada riittävää tukea opiskeluun lähikoulussa.

 

16 § (24.6.2010/642)

 

Koulunkäynnin ja oppimisen tuki

 

Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tai erityistä tukea.

 

-Kokonaisuudessaan n. 700 oppilaan koululle vain 2 erityisopettajaa kuulostaa kovin vähältä.

 

16 a § (24.6.2010/642)

 

Tehostettu tuki

 

Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Oppimissuunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan sekä tarvittaessa oppilaan muun laillisen edustajan kanssa. Tehostettu tuki sisältää oppilaalle annettavia, erityisesti 16, 31 ja 31 a §:ssä tarkoitettuja tukimuotoja sekä tarvittavia pedagogisia järjestelyjä. Tehostetun tuen ja oppimissuunnitelman keskeisestä sisällöstä määrätään opetussuunnitelman perusteissa.

 

Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa (30.12.2013/1288).

 

-Näin suurten luokkakokojen myötä yhden opettajan taakka on aivan liian suuri huolehtimaan jokaisen oppijan yksilöllisistä tarpeista, joten oppilaan oikeudet jäävät toteutumatta. Lisää erityisopettajia ja esim. 2 opettajaa tunneilla mahdollistaisi avun tarpeiden huomioimisen ja helpottaisi opetuksen kulkua.

 

-Pienryhmätoiminta tai ainakin osa-aikaisesti pienempiin ryhmiin jakaminen auttaa opettajia huomaamaan oppilaiden eriävät tarpeet ja tärkeä opiskelurauhan säilyminen takaa myös niiden oppimista joilla ei ole ongelmia oppimisen suhteen. Hyötyä on siis ihan jokaiselle.

 

Moision kouluun jää uusien kuvioiden myötä 60 oppilasta ja taatusti olisi tilaa järjestää jo olemassa oleville tiloille lisäkäyttöä jos uuteen kouluun eivät tukitoimet mahdu. Järjetöntä jättää lähellä olevat käyttökelpoiset tilat hyödyntämättä.

 

17 § (24.6.2010/642)

 

Erityinen tuki

 

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tämän lain mukaan annettavasta tuesta. Erityisopetus järjestetään oppilaan etu ja opetuksen järjestämisedellytykset huomioon ottaen muun opetuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisluokalla tai muussa soveltuvassa paikassa. Tässä momentissa tarkoitetun oppilaan opetuksessa voidaan poiketa 11 §:stä sen mukaan kuin 14 §:n nojalla säädetään tai määrätään.

 

Erityisen tuen antamiseksi opetuksen järjestäjän tulee tehdä kirjallinen päätös, jota tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. Erityisen tuen antamista koskevassa päätöksessä on määrättävä oppilaan pääsääntöinen opetusryhmä, mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut 31 §:ssä tarkoitetut palvelut sekä tarvittaessa 1 momentissa tarkoitettu oppilaan opetuksen poikkeava järjestäminen.

 

-Miten on huomioitu edellä mainittu erityisen tuen päätös, joita oppilaille on tehty? 2 erityisopettajaako sen hoitaa koko koulussa? Melkoisen kova työmäärä.

 

Näihin asioihin liittyen odotamme jonkinlaista vastinetta ja puuttumista.

 

Yli-Maarian ja lähialueiden vanhemmat sekä oppilaat, joita varten koulu rakennettiin.