Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta11216.08.20176

8719-2017 (642)

Juhana Herttuan koulukiinteistön peruskorjaus, tarveselvityksen hyväksyminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 112

Tilacontroller Minna Juselius 8.8.2017:

 

Juhana Herttuan koulukiinteistö on teknisen peruskorjauksen tarpeessa. Peruskorjaus on jatkoa vuonna 2008 valmistuneille Topeliuksen koulun rakennusten 1-3 korjauksille. Kaupunginvaltuusto hyväksyi näiden rakennusten peruskorjausten hankesuunnitelman helmikuussa 2007. Tällöin todettiin, että Juhana Herttuan koulukiinteistön peruskorjauksen hankesuunnitelma tuodaan hyväksyttäväksi erikseen.

 

Alun perin Juhana Herttuan tiloissa toimi lukio ja peruskorjauksen ajateltiin palvelevan lukion ja yläkoulun tarpeita. Kaupunginvaltuusto teki kuitenkin kokouksessaan 15.6.2009 päätöksen kouluverkkoa koskevista muutoksista, joihin sisältyi Juhana Herttuan lukion lakkauttaminen. Juhana Herttuan lukio ja Klassikon lukio päätettiin yhdistää 1.8.2013 lukien ja uusi lukio sijoittaa Klassikon koulukiinteistöön. Samassa yhteydessä Juhana Herttuan koulukiinteistö siirtyi kokonaan peruskoulukäyttöön.

 

Juhana Herttuan koulukiinteistön peruskorjaus on ollut mukana sivistystoimialan rakennusinvestointiesityksissä vuodesta 2011 lähtien tavoiteaikataulun ollessa tällöin vuosi 2015. Hankesuunnitelmaa ryhdyttiin vuonna 2011 laatimaan ja oppilasmitoitukseksi asetettiin 310 vuosiluokkien 7-9 oppilasta. Tämän jälkeen tarpeet muuttuivat kouluverkkopäätösten myötä ja lisäksi Topeliuksen koulun tiloja on tarvittu väistötiloiksi Katedralskolanin peruskorjauksen ajaksi. Katedralskolan palasi omiin tiloihinsa vuodenvaihteessa 2016 - 2017. Seuraavaksi Topeliuksen koulun tiloihin on suunniteltu sijoitettavaksi väistöön Puolalan koulun vuosiluokat 1-2 Puolalan koulun Kauppiaskadun peruskorjauksen ajaksi (noin 1,5 vuotta alkaen kesästä 2018).

 

Puolalan koulun väistöjakson jälkeen on aika toteuttaa Juhana Herttuan koulukiinteistön peruskorjaus. Kohteesta tullaan laatimaan teknisen peruskorjauksen hankesuunnitelma, joka hyväksytetään kaupunginvaltuustossa. Ennen tätä on tärkeää tehdä vielä tarpeen päivitys koulun näkökulmasta.

 

Työryhmä on laatinut tarveselvityksen, jonka mukaan Juhana Herttuan koulukiinteistöä esitetään peruskorjattavaksi Topeliuksen yläkoulun käyttöön, oppilasmitoituksen ollessa 400 vuosiluokkien 7-9 oppilasta. Tässä luvussa on varauduttu maltilliseen oppilasmäärän kasvuun. Luokkia tulee olemaan kutakin vuosiluokkaa kohti 6-7. Oppilaita yläkouluun tulee Topeliuksen alakoulusta, Vähä-Heikkilän koulusta (ranskan kieliluokka), Pansion koulusta ja Aunelan koulusta.

 

Tarveselvitysvaiheen kustannusarvio Juhana Herttuan kiinteistön peruskorjaukselle on noin 10-11 M€, joka tarkentuu hankesuunnittelun yhteydessä. Peruskorjauksesta aiheutuu vuokravaikutus käyttäjätoimialalle. Sivistystoimialan vuokrataso Juhana Herttuan tiloissa tällä hetkellä on noin 57 000 €/kk ja indikaatio tulevasta vuokratasosta on noin 101 000 €/kk. Tämä on karkea arvio, joka perustuu 11 M€:n korjauskustannuksiin. Tarkempi vuokralaskelma laaditaan hankesuunnitteluvaiheessa.

 

Tarveselvityksessä nostetaan esiin, että Juhana Herttuan peruskorjauksella ei voida vastata ympäröivien alueiden kehittymisen myötä mahdollisesti kasvavien asukasmäärien koulupaikkatarpeisiin kuin ehkä vuosikymmeneksi, joten Linnakaupungin alueelle tulee suunnitella erillisenä hankkeena uutta tarvetta vastaava koulu.

 

Liite 1                                  Juhana Herttuan koulutalon tarveselvitys

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen 8.8.2017:

 

Koska Linnakaupungin alue vaikuttaa nykytiedon valossa nopeasti rakentuvalta alueelta, on perusteltua kiirehtiä koulurakennuksen peruskorjausta vielä nykyisessä vaiheessa, jolloin koulun oppilasmäärä on vielä vähäinen. Tällöin voitaisiin väistötilaratkaisut toteuttaa mahdollisimman edullisesti.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy liitteenä 1 esitetyn tarveselvityksen ja sitoutuu hankesuunnitteluun ja korostaa asian kiireellisyyttä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, strateginen tilojen ohjaus
tiedJuselius Minna


Liitteet:

Kasopelk § 112
Liite 1:Juhana Herttuan koulutalon tarveselvitys