Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta17422.10.20145

9814-2014 (510)

Lukuvuoden 2015 - 2016 työpäivistä päättäminen

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksessä 1.10.2014 § 164 lukuvuoden 2015 - 2016 työpäivistä on virhe. Lautakunnalle esitetään virheellisen päätöksen kumoamista ja uuden päätöksen tekemistä asiassa.

Kasopelk § 174

Toimialajohtaja Timo Jalonen 15.10.2014:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 1.10.2014 § 164 lukuvuoden 2015 – 2016 työpäivistä. Päätöksessä on virhe, koska koulupäiviä on liian vähän, ja päätös tulee perusopetuslain vastaisena kumota.

 

Sivistystoimialan johtosäännön mukaan kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lukuvuosittaisesta työajasta. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä (la 4.6.2016). Muusta lukuvuoden työajasta on säädetty perusopetuslain 23 §:ssä, jossa todetaan työpäivien määrästä. Esiopetus noudattelee samaa rytmiä kuin perusopetus, ja siinä opetustuntimääräksi on päätetty 700 tuntia. Lukioiden osalta työpäiviä ei ole samalla tavalla normiohjattu kuin perusopetuksessa, ja lukioissa on pääsääntöisesti noudatettu samaa rytmiä kuin perusopetuksessa. Ammatillisessa koulutuksessa päättymispäivän määrittelee pitkälti virkaehtosopimus.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään, että lukuvuonna 2015 – 2016 noudatettaisiin alla olevia työaikoja.

 

Esiopetus, perusopetus ja päivälukiot

 

Syyslukukausi

 

ti 18.8.2015–pe 18.12.2015 (87 työpäivää)

syysloma to 15.10.–su 18.10.2015

 

Kevätlukukausi

 

ma 4.1.2016–la 4.6.2016 (102 työpäivää)

talviloma ma 22.2.–su 28.2.2016

Esiopetus päättyy ti 31.5.2016.

 

Ammatti-instituutti

 

Syyslukukausi

 

ti 11.8.2015–ti 22.12.2015 (91 työpäivää)

syysloma ma 12.10.– su 18.10.2015

 

Kevätlukukausi

 

ma 4.1.2016–ti 31.5.2016 (99 työpäivää)

talviloma ma 22.2.–su 28.2.2016

 

Aikuisille suunnatussa opetuksessa (Iltalukio, ammatillinen aikuiskoulutus ja työväenopistot) tulosaluejohtaja päättää lukuvuoden työn aloittamisesta ja päättämisestä.

 

Tulosaluejohtaja voi poiketa päätöksestä yksittäisen oppilaitoksen tai sen osan osalta enintään kaksi työpäivää. Poikkeaminen on erityisen perusteltua, jos sillä edistetään osallisuutta ja mahdollistetaan esimerkiksi tutustumispäiviä oppilaitoksen toimintaan.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että

 

-lautakunnan päätös 1.10.2014 § 164 kumotaan ja

-lukuvuoden 2015–2016 työajat toteutetaan edellä selostetun mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedSivistystoimiala, aikuiskoulutus
tiedSivistystoimiala, ammatillinen koulutus
tiedSivistystoimiala, lukiokoulutus
tiedSivistystoimiala, perusopetus
tiedSivistystoimiala, toimialan hallinto
tiedSivistystoimiala, varhaiskasvatus
tiedSvenskspråkig fostran och undervisning
ilmYmpäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne