Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta16909.10.20134

6507-2013 (653)

Tilaelementin vuokraaminen Sivistystoimialan käyttöön Martin alueella 1.4.2014 lukien

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 169

Tulosaluejohtaja Maija-Liisa Rantanen 27.9.2013:

 

Martin päivähoitoyksikössä, Stålarminkatu 27:n tiloissa, on 76 hoitopaikkaa ja Vähä-Heikkilän koulun tiloissa 35 esiopetuspaikkaa.

 

Päivähoidolla on käytössä tilat kahden kerrostalon pohjakerroksessa, joista toiminta joudutaan siirtämään väistötiloihin huhtikuun alusta 2014.

Taloyhtiössä tullaan tekemään peruskorjaus, jonka aikana päivähoitoa ei voida järjestää kiinteistössä.

 

Tarkoituksena on korjata ensin toinen ja sitten toinen talo. Peruskorjauksen ajaksi tulee kahdelle lapsiryhmälle löytää korvaavat tilat. Kaksi muuta lapsiryhmää toimivat siinä kiinteistössä, joka ei ole peruskorjauksessa.

 

Martin alueen päivähoitopaikkatilanne on jo ennestään haastava nykyisillä hoitopaikkojen määrällä. Lisätiloja alueelta on etsitty moneen kertaan, eikä sopivia tiloja ole löydetty. Osa Urheilupuiston päivähoitoyksikön tiloista ei ympäristöterveydenhuollon tarkastuksen perusteella vastaa enää päivähoidon vaateita. Tarveselvitys uudesta päiväkodista Martin alueelle on tehty keväällä 2012.

 

Väistötilaksi on suunniteltu tilaelementin hankkimista kahdelle lapsiryhmälle. Tilaelementti ehdotetaan sijoitettavaksi Puropellon koulun tontille. Muut tarkastellut vaihtoehdot, Mestarinkadun koulu, Vähä-Heikkilän koulun lähistö ja Vilkkilänmäen puisto, sijaitsevat lähempänä Stålarminkatua. Näistä vaihtoehdoista ei arvioiden mukaan pystytä kuitenkaan aikataulullisesti saamaan päätöksiä siten, että tilaelementti olisi varhaiskasvatuksen käytössä remontin alkaessa 1.4.2014.

 

Asiaa käsiteltiin Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 14.8.2013 § 138. Tällöin asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

 

Suunnittelupäällikkö Tapio Alapaattikoski:

 

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta hyväksyi kokouksessaan 20.6.2012 Martin alueen päivähoitojärjestelyjä koskevan tarveselvityksen.

 

Tarveselvityksessä todettiin, että Martin pienalueella tarvitaan lapsimäärän kasvun vuoksi 2010-luvun puolivälissä uusi päiväkoti, joka on mitoitettu yhteensä 144 lapselle. Lisäksi on varauduttava 2010-luvun loppupuolella vielä toisen kunnallisen päiväkodin rakentamiseen, ellei paikkavajetta täytetä yksityisen sektorin palveluilla tai uutta päiväkotirakennusta kevyemmillä ratkaisuilla.

 

Stålarminkadun päiväkodin tilojen, Stålarminkatu 27, korjaustöiden todettiin tarveselvityksessä käynnistyvän alkuvuodesta 2013. Remontin aikataulu on sittemmin tarkentunut. Korjaustyöt alkavat tämän hetkisen tiedon mukaan huhtikuussa 2014. Remontti pyritään saamaan päätökseen kesällä 2015.

 

Remontti on väistötilatarpeen minimoimiseksi ositettu kahteen vaiheeseen siten, että osa päiväkodista on käytössä koko ajan. Väistötilat tarvitaan noin 35 lapselle 1.4.2014 lukien.

 

Tilat omistaa TVT Asunnot Oy. Remonttikohde käsittää kolme asuinkerrostaloa, joista kahden rakennuksen alimmassa kerroksessa sijaitsee päiväkoti.

 

Päiväkoti saa remontin yhteydessä jonkin verran lisätiloja. Niihin voidaan sijoittaa varhaiskasvatuksen antamien tietojen mukaan 14 lapsen ryhmä.

 

Varhaiskasvatus on jo parin lukuvuoden ajan käyttänyt Samppalinnan koulutalon, Itäinen Pitkäkatu 45, tiloja, ja se on saanut vielä 1.8.2013 lukien lisätiloja ko. kiinteistöstä. Tiloissa on syksyllä 2013 yhteensä 26 lapsen esiopetusryhmä ja 15 lapsen ryhmä viisivuotiaita. Suurempaa määrää ei tiloihin voida kuluvana lukuvuonna sijoittaa.

 

Samppalinnan koulutalon tilojen käyttö ei kuitenkaan yksistään poista alueen päivähoidon tilaongelmia, joita Stålarminkadun tilojen remontti tilapäisesti vielä hankaloittaa.

 

Sivistystoimialan, Konsernihallinnon Strateginen tilojen ohjaus-vastuualueen, Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalvelujen ja Kiinteistökehityspalvelujen sekä Ympäristötoimialan Kaupunkisuunnittelun neuvotteluissa on todettu, että noin 35 lapselle tarkoitetun (kaksi ryhmää) tilaelementin (noin 339 m2) vuokraaminen ratkaisee väistötilaongelman remontin aikana, ja sen jälkeen tilat ovat käytettävissä esiopetuksen ja täydentävän päivähoidon lisätiloina siihen asti, kunnes tarveselvityksen edellyttämä uusi päiväkoti alueelle valmistuu, tai tilatarve hoidetaan muilla ratkaisuilla.

 

Sijoituspaikkoina on neuvotteluissa todettu mm. seuraavat kohteet:

 

Puropellon koulun tontti

 

Koulun tontti on kooltaan iso, ja täysin riittävä päiväkotielementille ja toiminnan edellyttämälle leikkipihalle. Koulun käyttöön jäisi tämänkin jälkeen riittävästi piha-aluetta. Elementti sijoitettaisiin tontin Kunnallissairaalantien puoleiselle osalle Kunnallissairaalantien tai Puropellonpolun suuntaisesti.

 

Tarkempi sijoituspaikka ja muut järjestelyt tarkentuvat jatkosuunnittelussa, mikäli vaihtoehtoon päädytään.

 

Rakentaminen tälle sijoituspaikalle ei edellytä kaavamuutosta tai maankäyttösuunnitelmatarkastelua. Tontilla ovat sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät kohtuullisella etäisyydellä.

 

Vilkkilänmäki

 

Vilkkilänmäelle on tulossa ns. muumipuisto, eli leikkialue, joka tulevaisuudessa voi palvella myös päiväkotitoimintaa. Pieni tilaelementti (noin 339 m2) on sijoitettavissa alueelle tilapäisellä rakennusluvalla (viisi vuotta). Elementti kuitenkin sijoittuisi aivan asuinkerrostalon viereen ja peittäisi ainakin 1. ja 2. kerroksen näköalaa, joten valitusprosessi olisi hyvin todennäköinen. Vesi- ja viemäriliittymät ovat melko kaukana ja niiden rakentaminen kallista. Em. puistoa lukuun ottamatta tilaa piha-alueelle ei juuri jäisi.

 

Vilkkilänmäki voisi olla jatkossa aluetta palvelevan isomman päiväkodin sijoituspaikka, mikä tulisi ottaa huomioon kokonaisvaltaisessa maankäytöllisessä tarkastelussa ja kaavoitussuunnittelussa.

 

Mestarinkatu 2

 

Päiväkotielementin sijoittaminen Mestarinkatu 2:n tontille kaatuu mm. aikataulun kiireellisyyteen. Sijoitus edellyttäisi voimassa olevien sopimusten irtisanomista, ja irtisanomisaika on kuusi kuukautta.

 

Sijoitus edellyttäisi pihan rakentamista melko kokonaisvaltaisesti uudelleen, joka sekin osaltaan vaikuttaa aikatauluun, koska pihalla päästäisiin rakennustöihin vasta aikaisintaan kesällä 2014.

 

Vähä-Heikkilän koulun tontti

 

Yhtenä vaihtoehtona tarkasteltiin tilaelementin sijoittamista Vähä-Heikkilän koulun tontille, koulun Myllymäentien puoleiselle alueelle. Muu tontin osa ei tule kysymykseen, koska tontin kaakkoiskulmaan on jo nousemassa ns. Kombikoulu, eli ruotsinkielinen päiväkoti- ja kouluyksikkö. Ko. tilat valmistuvat keväällä 2015.

 

Kombikoulun luonnossuunnitteluvaiheessa Myllymäentien puoleinen alue oli vielä uuden koulun potentiaalisena sijoituspaikkana. Liikenteen järjestäminen ja ympäristölliset syyt ohjasivat kuitenkin hankesuunnitteluvaiheessa uuden koulun sijoituspaikaksi tontin kaakkoiskulman. Myllymäentie haluttiin rauhoittaa liikenteen kasvulta.

 

Ympäristötoimialan Kaupunkisuunnittelu korostaa, että tilanne ei ole tältä osin muuttunut. Elementtitilojen sijoittaminen tontille rikkoisi sovittua periaatetta.

 

Bovallius-opisto

 

Kiinteistöliikelaitos on ollut yhteydessä opistoon sen selvittämiseksi, onko osa tontista mahdollisesti vuokrattavissa tilaelementin tilapäiseksi sijoituspaikaksi. Opiston taholta on oltu alustavasti kiinnostuneita asiasta, mutta pitemmälle ei neuvotteluissa ole edetty. Aikataulullisista syitä tämä vaihtoehto ei ole käyttökelpoinen väistötilojen sijoituspaikkana.

 

Eri asia on, kun keskustellaan pitempiaikaisesta ratkaisuista, eli pysyvän isomman päiväkodin mahdollisesta rakentamisesta tarveselvityksen mukaisesti. Mikäli tontin osan ostamista tai vuokraamista koskevat neuvottelut etenevät, on tämäkin tonttivaihtoehto mukana mahdollisen isomman päiväkodin sijoittamista koskevassa jatkosuunnittelussa.

 

Tontin rakennusoikeus on kuitenkin käytetty kokonaan, joten mahdollinen rakentaminen jatkossa Bovalliuksen tontille vaatii kaavamuutoksen.

 

Sepänpuistikko

 

Sepänpuistikko sijaitsee Kupittaankadun ja Sepänkadun risteyksessä lähellä Puropellon koulua. Pieni tilaelementti (noin 339 m2) on sijoitettavissa puistikkoon. Piha-alue jäisi hyvin pieneksi. Riskinä on myös mahdolliset valitukset, koska aivan puistikon vieressä on omakotiasutusta.

 

Heikkilän kasarmialue

 

Keskusteluissa on esille noussut myös Heikkilän kasarmialueen käyttö. Valtio omistaa alueen ja on teettänyt suunnitelmia sen tulevasta käytöstä. Niitä on esitelty Kiinteistöliikelaitokselle. Alueesta ei kuitenkaan ole tehty asemakaavanmuutosaloitetta, joten se on Ympäristötoimialan antamien tietojen mukaan kaavoitussuunnitelmissa todennäköisesti vasta vuosien päässä.

 

Heikkilän kasarmialue ei tämän hetken tietojen valossa näin ollen tule kysymykseen sen paremmin väliaikaisen kuin pysyvän päiväkodin sijoituspaikkana.

 

Valmisteluryhmä päätyi kokouksessaan 26.9.2013 yksimielisesti esittämään tilaelementin sijoituspaikaksi Puropellon koulun tonttia, koska

 

-tontilla on tilaa elementin (noin 339 m2) ja tarvittavan leikkialueen sijoittamiseksi

-nopealle päätöksenteolle on olemassa kaikki edellytykset, joten tilat voivat olla, mikäli asia etenee, käytettävissä huhtikuun 2014 alusta

 

Puropellon koulun rehtorin kanssa on neuvoteltu asiasta ja hän puoltaa sijoitusta.

 

Kaikki muut vaihtoehdot ovat Puropellon koulun tontti-vaihtoehtoon verrattuna aikataulullisesti jossakin määrin riskialttiita. Koska väistötilat tarvitaan jo 1.4.2014 lukien, ei esim. mahdollisten valitusten aiheuttamiin viivästyksiin ole varaa.

 

Sivistystoimiala luopuu osana operaatiota Vasaramäen koulun käytössä, osoitteessa Syreenikuja 1, olevista elementtiloista (137 m2). Ko. tilat, jotka ovat olleet mm. opinto-ohjauksen ja oppilashuollon käytössä, ovat käyneet tarpeettomiksi lukiotoiminnan siirryttyä pois Kupittaan koulutalosta 1.8.2013 lukien. Syreenikujan elementtitilojen vuokriin on varattu vuoden 2013 talousarviossa yhteensä 34 901 euroa.

 

Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalvelujen ilmoituksen mukaan elementtitilojen (noin 339 m2) vuokrakustannukset ovat arviolta 12 993,87 €/kk. Vuositasolla kustannukset ovat 155 926,44 €.

 

Kiinteistöliikelaitos korostaa, että vuokrakustannukset tarkentuvat jatkosuunnittelussa. Vuokra-arviossa on mukana mm. muutostyömaksu perustuksista (arvioidut kustannukset noin 350 000 euroa) sekä kuljetuksesta ja asennuksesta (147 000 euroa). Lopullinen muutostyömaksu määräytyy kuitenkin vasta toteutuneiden kustannuksien pohjalta.

 

Kohteesta tullaan tekemään Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalveluiden ja Sivistystoimialan välille kymmenen vuoden määräaikainen sisäinen vuokrasopimus. Tilat ovat siirrettävissä muualle sen jälkeen kun tarve Martin alueella poistuu.

 

Tavoitteena on, että tilat ovat varhaiskasvatuksen käytettävissä 1.4.2014 lukien.

 

Kiinteistöliikelaitos ja Sivistystoimiala ovat viimeisen parin vuoden aikana selvittäneet kaikki tiedossa olevat edes periaatteessa mahdolliset väistötilavaihtoehdot. Selvitetty on kesällä 2013 vielä uudelleen mm. Tapulikadun kerhokeskuksen mahdollinen hyödyntäminen. Ko. tilat ovat syys- ja kevätkaudella päivisin klo 11 -17 nuorisotoimen täysimittaisessa iltapäivätoimintakäytössä, ja muina aikoina järjestöjen kerhotoimintakäytössä, eikä niitä voi siirtää varhaiskasvatuksen käyttöön. Tilapula siirtyisi vain toiselle toimialalle.

 

Sivistystoimialan Tilapalvelut on yhteistyössä varhaiskasvatuksen edustajien kanssa päivittänyt kesän 2013 neuvotteluissa myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän edustajien kanssa mahdolliset vapaat tai vapautumassa olevista kerho- ym. tilat, jotka tulisivat kysymykseen väistötiloina, tai muuten poistaisivat tarpeen väistötilaratkaisuihin. Käyttökelpoisia ratkaisuja ei ole löytynyt.

 

Yhteenvetona on todettavissa, että

 

-varhaiskasvatus tarvitsee Stålarminkadun päiväkodin tilojen remontin vuoksi päivähoidon väistötilat kahdelle lapsiryhmälle (noin 35 lasta) tämän hetkisen aikataulun mukaan 1.4.2014 lukien

-lähivuosina tarvitaan pysyviä päivähoidon lisäpaikkoja noin 144 lapselle, kuten varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan 20.6.2012 hyväksymässä tarveselvityksessä todetaan

-valmisteluryhmä on selvitettyään useita eri sijoitusvaihtoehtoja päätynyt esittämään tilaelementin (noin 339 m2) sijoituspaikaksi Puropellon koulun tonttia

-Mitään muita ratkaisuja (muiden toimialojen tilat, seurakunnan tilat jne.), jotka poistaisivat tilaelementin tarpeen, ei selvittelyissä ole löytynyt

 

Puropellon koulun tontti tarjoaa hyvät edellytykset ratkaista varhaiskasvatuksen akuutti tilapula sijoittamalla tilaelementti koulun alueelle 1.4.2014 lukien.

 

Eri asia on pysyvien lisätilojen rakentaminen ja siihen tarkoitukseen sopivan tontin varaaminen. Nämä vaihtoehdot selvitetään hankesuunnitelmatyön yhteydessä syksyllä 2013 ja alkuvuodesta 2014.

 

Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalvelut korostaa, että päätöksenteolla on erittäin kiire, mikäli väistötilojen halutaan olevan käytössä 1.4.2014.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus - ja opetuslautakunta päättää esittää Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalveluille jatkotoimenpiteitä varten, että Sivistystoimialalle vuokrattaisiin ehdotuksen mukaisesti tilaelementti (noin 339 m2) 1.4.2014 lukien.

 

Tilat sijoitetaan Puropellon koulun tontille.

PäätösKasvatus - ja opetuslautakunta päätti esittää kiinteistöliikelaitoksen tilapalveluille jatkotoimenpiteitä varten, että sivistystoimialalle vuokrattaisiin ehdotuksen mukaisesti tilaelementti (noin 339 m2) 1.4.2014 lukien.

Tilat sijoitetaan Vähä-Heikkilän koulun tontille. Päiväkodin saattoliikenne autolla Myllymäentien kautta esitetään estettäväksi liikennejärjestelyin ja ohjeistamalla vanhempia.

Päätös tehtiin Laaksosen Hartialan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kaavoitusarkkitehti Iina Paasikivi oli kokouksessa selvittämässä asiaa.

Jakelu

esiKiinteistöliikelaitos, tilapalvelut