Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta8015.05.20133

5121-2007 (613, 627)

Hirvensalon uuden koulun ja päivähoitoyksikön nimi

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 80

Suunnittelupäällikkö Tapio Alapaattikoski:

 

Kaupunginvaltuuston 3.12.2012 hyväksymässä vuosien 2012 -2016 investointiohjelmassa on varattu Hirvensalon koulun ja päiväkodin uudisrakennushanketta varten 800.000 euroa vuodelle 2013, 4 700 000 euroa vuodelle 2014, 12 000 000 euroa vuodelle 2015 ja 4 700 000 vuodelle 2016.

 

Hankkeen kustannusarvio (kaupunginvaltuusto 3.12.2012) on yhteensä 22 395 000 euroa. Kustannusarviossa on mukana koulu- ja päiväkotitilojen lisäksi lähikirjastotilat, nuorisotoimen tilat, kouluterveydenhuolto- ja neuvolatilat sekä suun terveydenhuoltotilat.

 

Hankkeen rakennussuunnittelu on käynnissä arkkitehtikilpailun pohjalta Kiinteistötoimialan Tilapalvelujen johdolla. Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää kevättalvella 2014. Tavoitteena on, että tilat ovat valmiina kesällä 2016.

 

Sivistystoimialan Tilapalvelut järjesti alkutalvesta 2013 yhteistyössä Wäinö Aaltosen koulun ja Haarlan koulun sekä eteläisen varhaiskasvatusalueen kanssa koulun ja päiväkodin nimikilpailun. Kilpailuun saattoivat osallistua kaikki Hirvensalossa ja Kakskerrassa asuvat ja toimivat.

 

Kummallekin, sekä koululle että päiväkodille, voitiin ehdottaa nimeä. Kilpailuohjeissa todettiin, että nimi voi perustua Hirvensalon maantieteelliseen ympäristöön ja kulttuurimaisemaan tai alueen henkilö- ja muuhun historiaan. Nimi ei saanut olla liian yhdenmukainen jonkun toisen koulun tai päiväkodin nimen kanssa.

 

Haarlan, Kakskerran, Luostarivuoren ja Wäinö Aaltosen koulujen sekä vanhempainyhdistysten ja eteläisen varhaiskasvatusalueen edustajista koottu nimikilpailuraati sai tehtäväkseen valita tehdyistä ehdotuksista enintään viisi koulun ja viisi päiväkodin nimiehdotusta kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyä varten.

 

Kilpailuraadin puheenjohtajana toimi Wäinö Aaltosen koulun rehtori.

 

Nimiehdotukset tuli lähettää raadin puheenjohtajalle 28.2.2013 mennessä.

 

Kaikkiaan ehdotuksia koulun nimeksi oli kolmisenkymmentä ja päiväkodin nimeksi kymmenkunta.

 

Kilpailuraadissa eniten kannatusta koulun nimeksi sai ”Syvälahden koulu” ja päiväkodin nimeksi ”Syvälahden päivähoitoyksikkö”.

 

Kannatusta koulun nimeksi sai myös ”Saarenkulman koulu”, ”Sillankupeen koulu”, ”Saarten koulu”, ”Sillan koulu” ja ”Lauttarannan koulu”.

 

Päiväkodin nimiehdotuksista kannatusta sai myös ”Tuulipurjeen päiväkoti”, ”Syvälahden päiväkoti”, ”Hirvensalon Vesat”, ”Vasala” ja ”Päiväkoti Morelli”.

 

Ohjeissa todettiin, että kasvatus- ja opetuslautakunta tekee asiassa päätöksen.

 

Kilpailuraati käsitteli nimiehdotuksia kokouksessaan 13.3.2013 ja lähetti asian Nimistötoimikunnalle jatkokäsittelyä varten. Nimistötoimikunta teki asiassa päätöksensä 16.4.2013 § 19.

 

Liite 1                                  Nimistötoimikunta 16.4.2013 § 19

 

Nimistötoimikunta päätti lausuntonaan kannattaa uusien yksiköiden nimeämistä Syvälahden kouluksi ja päiväkodiksi.

 

Perusteluina toimikunta totesi seuraavaa:

 

Nimikilpailussa esille tullut paikallinen näkökulma.

Hirvensalossa on monta koulua ja monta kaupunginosaa.

Syvälahti on saaren alkuperäisnimistöä, tilan nimi 1300 – luvulta lähtien.

Syvälahden (ruotsiksi Syvälax) nimi tukee koulun kotiseutukasvatusta.

 

Varhaiskasvatuksen yksittäisten toimintayksiköiden nimityskäytännön mukaisesti uuden koulun yhteyteen tulevan toimija on virallisesti ”päivähoitoyksikkö”, mikä on nimessä otettava huomioon.

 

Perusopetuksen tulosaluejohtajalla ei ole huomauttamista nimistötoimikunnan lausunnossa todettuun esitykseen uuden koulun nimeämisestä Syvälahden kouluksi.

 

Varhaiskasvatuksen tuloaluejohtajalla ei ole huomauttamista uuden päiväkodin nimeämisestä Syvälahden päivähoitoyksiköksi.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että

 

-Hirvensaloon rakennettavan uuden koulun nimi on Syvälahden koulu, ja että

-Hirvensaloon rakennettavan uuden päivähoitoyksikön nimi on Syvälahden päivähoitoyksikkö

PäätösKasvatus- ja opetuslautakunta päätti, että Hirvensaloon rakennettavan uuden koulun nimi on Syvälahden koulu ja että Hirvensaloon rakennettavan uuden päivähoitoyksikön nimi on Syvälahden päiväkoti.

Päätös tehtiin Hartialan Koivusalon kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kasopelk § 80
Liite 1:Nimistötoimikunta 16.4.2013 § 19