Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta4527.03.20137

9582-2012 (041)

Määrärahan korotusesitykset vuodelle 2013

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi vuodelle 2013 katetut määrärahojen korotusesitykset perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen tulosalueille.

Kasopelk § 45

Perusopetuksen tulosaluejohtaja Outi Rinne, lukiokoulutuksen tulosaluejohtaja Esko Heikkonen, aikuiskoulutuksen tulosaluejohtaja Päivi Lehtinen, ammatillisen koulutuksen tulosaluejohtaja Hannu Immonen ja talouspäällikkö Anne Takalo 15.3.2013:

 

Sivistystoimiala on saanut vuodelle 2013 – 2014 opetus- ja kulttuuriministeriöstä valtionavustuksia seuraavasti:

 

 

Valtion erityisavustus perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseksi lukuvuodelle 2013 – 2014

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut 60 miljoonaa euroa valtionavustusta perusopetusryhmien pienentämiseen 239 opetuksen järjestäjälle. Hallitusohjelman mukaisesti perusopetuksen laatua parannetaan ryhmäkokoja pienentämällä. Ryhmäkokojen on oltava riittävän pienet, jotta opettajalla on aikaa oppilaille ja jotta erilaisten lasten ja erilaisten ryhmien tarpeet voidaan ottaa huomioon.

 

Liite 1                                  Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje opetuksen järjestäjille 2.10.2012

 

Liite 2                                  Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 6.3.2013

 

Turun kaupungin perusopetukselle on myönnetty vuosille 2013 - 2014 erityisavustusta ryhmäkokojen pienentämiseksi 2.491.100 €. Vuoden 2013 syksylle tästä rahoituksesta osoitetaan 5/12 eli 1.037.958 € ja rahoitus kohdennetaan kokonaisuudessaan henkilöstömenoihin. Talousarviossa 2013 ennakoitiin saatavaksi rahoitusta tähän tarkoitukseen syksylle 760.659 €, joten tulo- ja menomäärärahaa tulisi korottaa tältä osin 277.300 €.

 

Rahoitusta voidaan käyttää:

uusien perusopetusluokkien lisäämiseen

jakotuntien lisäämiseen

samanaikaisopetuksen tuntien lisäämiseen

 

Rahoitus kohdistuu:

yli 25 oppilaan ryhmiin

alueellisesti kouluihin joiden koulunkäyntialueella on aikuisväestön koulutustaso keskimääräistä alhaisempi, työttömyysaste tai maahanmuuttajien väestöosuus suurempi

luokkiin, joissa on useita runsaan tuen tarpeessa olevia oppilaita (yli 20 opp.)

 

Osa rahoituksesta on edellisen rahoituksen jatkoa siltä osin kuin hakukriteerit edelleen täyttyvät. Turun kaupungin saama edellinen rahoitus oli 1 742 520€. Se on käytössä lukuvuonna 2012 - 2013.

 

Rahoitus tulee käyttää haettuun tarkoitukseen. Opetuksen järjestäjä ei voi kasvattaa ryhmäkokoja edelliseen vuoteen verrattuna. Rahoitusta ei voida käyttää tukiopetukseen, erityisopetusryhmien perustamiseen eikä alle 20 oppilaan ryhmien jakamiseen pysyvästi. Opetuksen järjestäjä vastaa oppimateriaaliin, kalustukseen ja tiloihin tarvittavasta rahoituksesta. Rahoituksen käytöstä tulee raportoida jälkikäteen.

 

 

Valtion erityisavustus koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin lukuvuodelle 2013 - 2014

 

Turku on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta 2.237.182 € koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2013 ja 2014.

 

Erityisavustusta voidaan käyttää koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin, jotka kohdistuvat

koulujen välisten erojen vähentämiseen

Lähtökohdiltaan muita heikompien koulujen toiminnan ja laadun tukemiseen

 

Rahoitus kohdennetaan muita heikommassa asemassa oleville kouluille ottaen huomioon

30 - 54 –vuotiaan väestönosan keskimääräistä heikompi koulutustaso

Keskimääräistä suurempi työttömyysaste

Keskimääräistä suurempi maahanmuuttajaosuus

 

Rahoitusta on haettu ja aiotaan käyttää seuraaviin tarkoituksiin:

Yhteisöpedagogi tai sosionomi ohjaajana kouluyhteisössä Oppilaiden selviytymistä, itsenäistä elämänhallintaa ja kiinnittymistä kouluyhteisöön voidaan tukea siten, että opetuksesta vastaavan opettajan rinnalla toimii henkilö, jonka toimenkuvassa painottuu yhteisökasvatus, osallistava toiminta, nuorten elämänhallinnan tukeminen sekä sosiaalinen että psyykkinen vahvistaminen

Osa-aikaisen erityisopetuksen lisääminen Oppimisen esteiden poistaminen on moniammatillista työtä, jossa erityisopettajan toiminta luokan-/aineenopettajan työn tukena on tärkeää. Erityisopettaja voi toimia myös yhteisopettajana luokassa. Monilla oppilailla on tarve tehostettuun tai erityiseen tukeen. Tällöin osa-aikaisen erityisopetuksen merkitys korostuu ja se voi olla ratkaisevaa oppilaan oppimisen ja kasvun kannalta.

Koulunkäyntiavustajien lisääminen Jotta koulut voisivat tehokkaammin hyödyntää kolmiportaisen tuen mallia, tulisi avustavaa henkilöstöä olla riittävästi.

Tukiopetusresurssi ja läksyjenluvun ohjaus Tukiopetusta voidaan kouluissa hyödyntää eri tavoin. Opetussuunnitelman mukaisesti sitä annetaan yksilö tasolla vaikeuksien ilmaannuttua. Usein koulut järjestävät läksyjen luvun tukea koulupäivänpäätteeksi.

Retket elämyksien antajana Huoltajat eivät usein kykene tarjoamaan lapsille vapaa-aikana harrastuksia, kulttuurielämyksiä tai viemään heitä avartaville retkille. Koulu voi tarjota näitä elämyksiä ja näin laajentaa oppilaiden elämänpiiriä.

Henkilöstöntäydennyskoulutus Sosiaalisten taitojen vahvistamiseen, yhteisöllisyyden ja osallisuudenlisäämiseen, erilaisen oppijan kohtaamiseen sekä eri kulttuuritaustoista tulevien oppilaiden tukemiseen tarvitaan täydennyskoulutusta

Kodin ja koulun yhteistyö  Huoltajat tarvitsevat usein tukea kasvatuskysymyksissä. Puutteellinen suomen kielen taito ja heikko suomalaisten käytänteiden tuntemus aiheuttavat kouluille lisää haasteita.

Psykososiaalisen tuen lisääminen Kyseessä olevilla alueilla koulut tarvitsevat lisää koulupsykologin ja koulukuraattorin työaikaa. Oppilashuoltotyö on useilla alueilla poikkeuksellisen vaativaa.

 

Vuodelle 2013 rahoituksesta osoitetaan 1.119.197 € ja tästä kohdennetaan henkilöstömenoihin 769.698 €, TVT–menoihin 320.595 €, retkiin 17.792 €, henkilöstön koulutukseen 917 € ja muihin menoihin 10.196 €.

 

Urheiluakatemioille tarkoitettu koordinaatio- ja asiantuntijapalveluavustus

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Turun seudun urheiluakatemialle 80.000 € koordinaatio- ja asiantuntijapalveluavustusta. Avustusta saaneet urheiluakatemiat tulevat käymään tavoitekeskustelun avustuksen kohdentamisesta koordinaatioon ja asiantuntijapalveluihin huippu-urheiluyksikön kanssa.

 

Tämän avustuksen täydennykseksi Turun seudun urheiluakatemia on saanut avustusta 10.000 € ja se perustuu huippu-urheiluyksikön arvioon urheiluakatemiakohtaisesta lisätuen tarpeesta valmennuksen koordinaatioon tai yleisvalmennukseen.

 

Avustukset osoitetaan kokonaisuudessaan vuodelle 2013 ja ne kohdennetaan asiantuntijapalveluihin.

 

Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttamisen valtionosuus

 

Turun kaupunki on kaupunginhallituksen päätöksellä 18.12.2012 § 610 päättänyt hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttamiseen lisämäärärahaa vuodelle 2013. Määrärahoja haettiin ammatillisena lisäkoulutuksena toteutettavaan koulutukseen, niin oppilaitosmuotoiseen kuin oppisopimuskoulutuksena toteutettavaan lisäkoulutukseen.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 14.2.2013 myöntänyt Turun kaupungille Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttamiseen oppilaitosmuotoisena koulutuksena yhteensä 60 opiskelijatyövuotta vuodelle 2013. Turun kaupungille näiden koulutusten toteuttamiseen on myönnetty valtionosuutta 491 978 euroa.

 

Lisäksi samaisessa päätöksessä on myönnetty oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen lisäkoulutukseen 85 vuotuista oppisopimuspaikkaa vuodelle 2013, joiden valtionosuudet ovat 270.307 €.

 

 

Oppisopimuksen lisäkoulutukseen myönnetyt 34 lisäpaikkaa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on täydennyspäätöksellään 18.12.2012 myöntänyt Turun kaupungille oppisopimuksen lisäkoulutukseen 34 lisäpaikkaa vuodelle 2013, joiden valtionosuudet ovat 111.025 €.

 

Perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen päättäneiden opiskelijoiden oppisopimuksena toteutettava ammatillinen perus- ja lisäkoulutus

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt päätöksellään 30.1.2013 erityisavustuksen 180.000 € Turun ammatti-instituutille käytettäväksi korotettujen koulutuskorvauksien maksamiseen työnantajille vuonna 2013 perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen (10.luokan) päättäneiden opiskelijoiden oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen. Korotettu koulutuskorvaus on osa nuorisotakuun koulutustakuuta. Tämä päätös perustuu 1.6. alkaen toteutettavaan 45 perustutkinnon paikkaan, joiden valtionosuudet ovat 316.390 €.

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätösten toteuttaminen ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen tulosalueilla

 

Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutus anoo kaupunginvaltuustolta ohjelman toteuttamiseen myönnettyä valtionosuutta kokonaisuudessaan lisäyksenä vuoden 2013 talousarvion menoihin. Kyseisellä lisärahoituksella toteutetaan ammatillista lisäkoulutusta Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutuksen eri ammattialoilla 20 - 29-vuotiaille, jotka ovat vailla toisen asteen koulutusta/tutkintoa. Kohderyhmän opiskelijoiden hakeminen toteutetaan alueellisen verkoston kanssa, mm. TE -toimiston nuoriso-osasto ja Turun kaupungin nuorisotoimi.

 

Turun ammatti-instituutin ammatillinen koulutus anoo kaupunginvaltuustolta oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen lisäkoulutukseen osoitettua valtionosuutta kokonaisuudessaan vuoden 2013 talousarvion menoihin. Kyseiset oppisopimuspaikat kohdennetaan vuonna 2013 alkaviin sekä ainoastaan nuorten aikuisten osaamisohjelman toteutukseen ja vailla toisen asteen koulutusta olevien 20 – 29-vuotiaiden osaamisen kehittämiseen.

 

Lisäksi Turun ammatti-instituutin ammatillinen koulutus anoo täydennyspäätöksellä myönnettyjen 34 lisäpaikan valtionosuuksia täysimääräisinä sekä myös perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen päättäneiden opiskelijoiden 45 oppisopimuksena toteutettavaan koulutukseen valtionosuuksia täysimääräisinä.

 

Liite 3                                   Yhteenveto sivistystoimialan määrärahojen korotusesityksestä vuodelle 2013

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että edellä mainittujen opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien rahoitusten mukainen lisärahoitus merkitään talousarvioon 2013 tulojen lisäyksenä ja menojen lisäyksenä edellä esitetyn mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin. Asian esitteli palvelujohtaja Vesa Kulmala.

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tiedHeikkonen Esko
tiedImmonen Hannu
tiedLehtinen Päivi
tiedRinne Outi
tiedTakalo Anne


Liitteet:

Kasopelk § 45
Liite 1:Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje opetuksen järjestäjille 2.10.2012
Liite 2:Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 6.3.2013
Liite 3:Yhteenveto sivistystoimialan määrärahojen korotusesityksestä vuodelle 2013